Syyskokous - Hallitusehdokkaat - Toimintasuunnitelma - Talousarvio - Pöytäkirja

Effin hallitukseen 2016

Halukkaat voivat ilmoittautua kertomalla itsestään ja mihin käytettävissä tällä sivulla. Hyvä kertoa myös paljonko aikaa ja tarmoa olettaa olevan tehdä asioissa.

Timo Karjalainen - Effin hallituksessa 2008 ja 2010, puheenjohtaja 2011-2015. Käytettävissä kaikkiin tehtäviin. Ohjelmistoalan yrittäjä (Sorware ay).

Leena Romppainen - Effin hallituksessa 2007-2015, vuonna 2010-15 varapuheenjohtaja. Käytettävissä hallituksen jäseneksi, varapuheenjohtajaksi. Aikojen saatossa hoitanut tapahtumajärjestämistä, kannatustuotekauppaa, tuotehankintoja, yms. Poliittisesti vasemmalla. Vuoden 2016 tavoitteita: Vantaan ja laajemmin pääkaupunkiseudun paikallistoimintaa, uusia infomateriaaleja, aktiivisesti puhujaksi tapahtumiin hakeutumista.

Raoul Plommer - Effin hallituksessa 2015. Käytettävissä hallituksen jäseneksi. Piraattipuolueen aktiivi vuodesta 2008 ja ICANN:in NCSG:n jäsen vuodesta 2015. Olen luultavasti työtön ensi vuonna, joten minulla pitäisi olla kosolti aikaa hoitaa sekä Effin, että Piraattien tehtäviä. Olen esiintynyt jonkin verran televisiossa, eivätkä korkeamman profiilin kohtaamisetkaan ole itselleni aivan vieraita.

Sirpa Pöyhönen - Effin jäsen vuodesta 2002, hallituksessa 2010-15 (sihteeri 2011-15, rahastonhoitaja 2012-15). Hoidan kannatustuotekaupan varastoa ja postituksia, lisäksi paikallistoiminnan virittelyä sekä tapahtumajärjestelyä Oulun seudulla. Käytettävissä hallituksen jäseneksi, myös rahastonhoitajaksi. FM, biologi, mukana ohjelmistoalan pienyrityksessä (Sorware ay).

Mikko Kenttälä - Effin jäsen vuodesta 2008, hallituksessa 2012-2015. Tietoturva, vapaa Internet ja yksityisyydensuoja lähellä sydäntä. Käytettävissä hallituksen jäseneksi

Tapani Tarvainen - Effin jäsen vuodesta 2002, jyväskyläläinen, hallituksessa vuodesta 2004, puheenjohtaja 2006-10, varapuheenjohtaja 2004-5 ja 2011-15. Käytettävissä hallituksen jäseneksi, varapuheenjohtajaksi, IGF-vastaavaksi ja mahdollisesti muihinkin sivuhommiin.

Elina Kurikka - Effin jäsen vuodesta 2013 sekä Effin hallituksessa 2014. Käytettävissä hallituksen jäseneksi. Edustin Effiä 2015 Brysselissä pidetyssä komission tilaisuudessa joten kaikki Brysseliin ja ulkomaille suuntautuva toiminta kiinnostaa. Kajaanin kaupunginvaltuutettu sitoutumattomien ryhmässä. Ikuinen opiskelija.

Ahto Apajalahti - Tietoyhteiskunta-aktivismissa mukana vuodesta 2005, Effissä olen ollut rivijäsenenä. Piraattipuolueessa toimin useissa tehtävissä vuosina 2008-2015. Tällä hetkellä ei puoluepoliittisia (eikä muitakaan) luottamustoimia. Koulutukseltani olen tuore filosofian maisteri (historia). Olen käytettävissä Effin hallituksen jäseneksi.

Joonas Mäkinen - Jäsen vuodesta 2009 ja hallituksen jäsen muutamana vuotena. Erityiskiinnostuksena kaikki tapaamiset, haastattelut, neuvottelut ja konferenssit; valmis matkustelemaan, luennoimaan, opettamaan ja esitelmöimään. Käytettävissä hallituksen jäseneksi. Muusikko, piraatti, lääketieteen opiskelija.

= = = = = = = =

Muut luottamustehtävät:

Jori Mäntysalo Jos (ja oletettavasti kun) nimistä on pulaa, voi nimeni laittaa varatoiminnantarkastajaksi. Jos varsinainen sairastuu tms, lupaan hoitaa homman. Kokemusta yhdistystoiminnasta vapaa-ajattelijoiden parissa sekä paikallisella että liittotasolla. Lisäksi olen katsonut Kummelin Verotarkastus-sketsin useampaan kertaan.

Niklas Vainio - Effin varatoiminnantarkastaja 2015, ollut useita vuosia mukana toiminnantarkastuksessa. Käytettävissä varsinaiseksi tai varatoiminnantarkastajaksi.

Vera Izrailit - Effin varatoiminnantarkastaja 2015, ollut useita vuosia mukana toiminnantarkastuksessa. Käytettävissä varatoiminnantarkastajaksi.

Marko Saaresto - Effin toiminnantarkastaja 2015, ollut useita vuosia mukana toiminnantarkastuksessa. Käytettävissä varsinaiseksi tai varatoiminnantarkastajaksi.

Antti-Juhani Kaijanaho - Effin toiminnantarkastaja 2015-2013. Käytettävissä varsinaiseksi tai varatoiminnantarkastajaksi.