Electronic Frontier Finland - Effi ry:n toimintakertomus 2007

Yleistä

Electronic Frontier Finlandin vakiinnutti vuoden aikana asemaansa yhtenä johtavista asiantuntijoista tietoyhteiskuntaa koskevissa asioissa. Tämä näkyi mm. kutsuina erilaisiin kuulemistilaisuuksiin ja lehdistön laajana mielenkiintona.

Jäsenistö

Effin jäsenmäärä vakiintui edellisen vuoden tasolle, vuoden lopulla jäseniä oli yli tuhat. Jäsenkunta pysyi edelleen hyvin miesvoittoisena.

Päätöksenteko ja yleinen toiminta

Hallitus piti vuoden aikana 19 kokousta, yhden fyysisen ja 18 virtuaalista.

Hallituksen jäseninä toimivat koko vuoden puheenjohtaja Tapani Tarvainen, varapuheenjohtajat Ville Oksanen ja Herkko Hietanen, sekä jäsenet Charlotta Heikinaro, Teemu Välimäki, Jukka Ruotsalainen, Juho Lindman (rahastonhoitaja), Leena Romppainen, Mikael Storsjö, Tero Tilus, Jukka Huhta.

Yhdistys piti kevätkokouksen Pressiklubilla Helsingissä 2.6.2007. Syyskokous pidettiin Tieteiden Talossa Helsingissä 16.12.2007.

Tiedotustoiminta

Lehdistötiedotteita Effi julkaisi 8 kappaletta ja Effin blogissa ilmestyi vuoden aikana 24 artikkelia. Uuden nimen "Effi-sähke" saanut sähköpostilehti (entinen "Effi Email") ilmestyi vuonna 2007 kolme kertaa.

Tämän lisäksi Effin jäseniä haastateltiin laajasti eri tiedotusvälineissä.

Tärkeimpiä aiheita vuoden aikana olivat ns. urkintalaki (Lex Nokia), nettimoderointi, OOXML-standardi, teletallennusvelvollisuus (isovelilaki), kv. tekijänoikeussopimukset.

Vaikuttaminen poliittiseen päätöksentekoon

Effin edustajat osallistuivat aktiivisesti poliittiseen päätöksentekoon niin eduskunnassa kuin ministeriötasollakin.

Eduskunnalle lausuntoja annettiin mm. urkintalaista ja isovelilaista.

Tapahtumat kotimaassa

Vuoden aikana Effi osallistui mm. seuraaviin tapahtumiin:

31.1. yhteistapahtuma tietosuojavaltuutetun kanssa

27.2. Ville Oksanen edusti Effiä OPM:n tekijänoikeuskeskustelutilaisuudessa

16.3. Effi järjesti yhdessä Keski-Suomen tietojenkäsittely-yhdistyksen, Ketky ry:n, kanssa tietoyhteiskunta-aiheisen vaalipaneelin Jyväskylän kaupunginkirjastossa

14.3. Effin hallituksen jäsen Tero Tilus puhui sananvapaudesta ja sen rajoittamisesta Internetissä ulkomailla ja kotimaassa Effin ja Amnestyn Jyväskylän paikallisryhmän järjestämässä keskustelutilaisuudessa Jyväskylässä.

20.8. Ville Oksanen edusti Effiä SFS:n OOXML-kokouksessa

23.8. Juho Lindman edusti Effiä valtioneuvoston kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnan kansalaistyhteiskuntafoorumilla.

4.9. Effi osallistui Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan järjestömessuille.

25.10. Vihreän eduskuntaryhmän ja Effin yhdessä järjestämä seminaari "Digitaalinen vallankumous -- miten turvata yksityisyyden suoja?" Seminaarin jälkeen palkittiin Isoveli-gaalassa Hotelli Tornissa Isoveli-palkinnoilla rohkeimmin kansalaisten yksityisyyttä loukanneet tahot sekä Winston Smith -palkinnolla perusoikeuksia ansiokkaasti puolustaneet tahot.

Yhteistyöverkostot ja kansainvälinen toiminta

Effin kansainvälinen toiminta oli ajanjaksolla edelleen hyvin aktiivista:

Tapani Tarvainen ja Ville Oksanen osallistuivat Computers, Freedom and Privacy -konferenssiin Montrealissa 1.-4.5. Puhujat olivat enimmäkseen tutkijoita ja yritysten ja kansalaisjärjestöjen edustajia.

WIPOn SCCR-kokous Genevessä 18-21.6.2007, Effiä edusti Ville Oksanen.

Data Retention -kokous ja EDRin General Assembly Berliinissä 31.8.-2.9.2007, Timo Karjalainen edusti Effiä.

ASEMin, Aasian ja Euroopan valtioiden yhteistyöelimen, 8. ns. epävirallinen seminaari 26.-28.9. Siem Reapissa Kambodzassa, edustamassa Tapani Tarvainen.

Internet Governance Forum Riossa 12-14.11.2007, Effiä edustivat Tapani Tarvainen sekä Virpi Kauko.

Talous

Valtaosa (yli 70%) tuloista saatiin tuttuun tapaan jäsenmaksuista, vaikka niiden summa jäi aavistuksen edellisvuotta pienemmäksi. Lahjoitusten määrä sen sijaan kasvoi merkittävästi. Kannatustuotekaupan kokonaismyynti laski edellisvuodesta mutta sen kannattavuus parani selvästi.

Kokonaisuutena taloudellinen tilanne oli hyvä, vaikka keskeneräisen oikeusjutun vaatimat varaukset sitoivatkin tuntuvan summan.