HUOM! LOPULLINEN. EI SAA ENÄÄ EDITOIDA.
Electronic Frontier Finland - Effi ry:n toimintakertomus 2014
Yleistä
Effi jatkoi vuoden aikana asemassaan yhtenä johtavista asiantuntijoista tietoyhteiskuntaa koskevissa asioissa. Tämä näkyi mm. kutsuina erilaisiin kuulemistilaisuuksiin, kutsuina puhujiksi erilaisiin tapahtumiin ja lausuntopyyntöinä sekä lehdistön ja television laajana mielenkiintona. Myös useat yksityishenkilöt lähestyivät yhdistystä kysyen neuvoa Effin osaamisalaan liittyvissä asioissa.
Jäsenistö
Effin jäsenmäärä pysyi vakaana. Vuoden lopulla jäseniä oli noin 1600. Jäsenkunta pysyi edelleen hyvin miesvoittoisena.
Päätöksenteko ja yleinen toiminta
Hallitus piti vuoden aikana 12 kokousta, lähinnä sähköpostilistallaan.
Hallituksen puheenjohtajana toimi koko vuoden Timo Karjalainen, varapuheenjohtajina Ville Oksanen (kuolemaansa 23.11.2014 asti), Leena Romppainen ja Tapani Tarvainen, sekä jäseninä Kristo Helasvuo, Mikko Kenttälä, Elina Kurikka, Sirpa Pöyhönen (sihteeri, rahastonhoitaja) ja Mika Viitaniemi.
Yhdistyksen kevätkokous pidettiin Oulussa 7.6.2014.
Syyskokous järjestettiin 13.12. Helsingissä. Kokouksessa päätettiin ottaa käyttöön uusien sääntöjen mahdollistamat jäsenmaksuluokat.
Paikallistapaamisia järjestettiin säännöllisesti Oulussa. Tapaamisia pidettiin myös Vantaalla.
Tiedotustoiminta
Lehdistötiedotteita Effi julkaisi 5 kappaletta ja Effin blogissa ilmestyi vuoden aikana 8 artikkelia. Lisäksi lähetettiin kaksi kampanjointiviestiä. Yhdistys näkyi myös sosiaalisessa mediassa.
Tämän lisäksi Effin edustajia haastateltiin laajasti eri tiedotusvälineissä.
Vaikuttaminen poliittiseen päätöksentekoon
Effin edustajat osallistuivat aktiivisesti poliittiseen päätöksentekoon niin eduskunnassa kuin ministeriötasollakin.
Effin vahvasti tukema kansalaisaloite Järkeä tekijänoikeuslakiin eteni eduskuntakäsittelyyn. Aloite hylättiin lopulta valiokunnassa, mutta edustaja Lepomäki nosti siitä keskeisimmät osat omana esityksenään täysistunnon äänestykseen, jossa hänen esityksensä valitettavasti kaatui.
Effi antoi mm. seuraavat lausunnot:
24.1. opetus- ja kulttuuriministeriölle tekijänoikeuslain muuttamisesta (luvaton verkkojakelu)
31.1. puolustusministeriön turvallisuuskomitealle kyberturvallisuusohjelman toimeenpanosta
7.3. eduskunnan hallintovaliokunnalle tietoyhteiskuntakaaresta
27.3. eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle tietoyhteiskuntakaaresta
17.4. liikenne- ja viestintäministeriölle autojen satelliittiseurannasta
3.11. liikenne- ja viestintäministeriölle sähköisestä tunnistautumisesta
25.11. viestintävirastolle teletunnistetietojen säilytyksestä
28.11. sisäministeriölle rahankeräyslain uudistuksesta
2.12. eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle sähköisestä tunnistautumisesta
4.12. eduskunnan lakivaliokunnalle tekijänoikeuslain muuttamisesta
Effin varapuheenjohtaja Ville Oksanen jatkoi jäsenenä opetus- ja kulttuuriministeriön tekijänoikeusasioiden neuvottelukunnassa.
Effin varapuheenjohtaja Tapani Tarvainen jatkoi tietosuojalautakunnan varajäsenenä.
Effi osallistui Finnish Internet Forumin suunnitteluun.
Antti Vähä-Sipilä toimi Effin edustajana oikeusministeriön nettiäänestystyöryhmässä.
Tapahtumat kotimaassa
Vuoden aikana Effi osallistui mm. seuraaviin tapahtumiin:
26.5. Finnish Internet Forum, Helsinki (Tapani Tarvainen ja Ville Oksanen)
4.-7.6. Vectorama, Oulu (Sirpa Pöyhönen, Timo Karjalainen, Mikko Kenttälä)
Yhteistyöverkostot ja kansainvälinen toiminta
Kotimaassa Effi oli jäsen Vastuullinen lahjoittaminen (VaLa) ry:ssä.
Kansainvälisesti Effi jatkoi aktiivista toimintaa European Digital Rightsissa (EDRissä). Effi on ICANNin Non-commercial users constituency (NCUC) -järjestön jäsen.
Effi osallistui useisiin kansainvälisiin tapahtumiin, mm. seuraaviin:
29.-30.3. European Digital Rightsin (EDRi) vuosikokous, Kööpenhamina (Kristo Helasvuo, Leena Romppainen)
23.-24.4. NetMundial, São Paulo (Tapani Tarvainen)
8.-10.6. Computers, Freedom & Privacy, USA (Kristo Helasvuo)
11.6. Saksan IGF, Berliini (Tapani Tarvainen)
12.-13.6. European Dialogue on Internet Governance, Berliini (Kristo Helasvuo, Leena Romppainen, Tapani Tarvainen)
30.6.-3.7. WIPO SCCR, Geneve (Ville Oksanen)
2.-5.9. Internet Governance Forum, Istanbul (Tapani Tarvainen, Leena Romppainen, Ville Vuorela)
4.-5.9. Internet Ungovernance Forum, Istanbul (Tapani Tarvainen, Leena Romppainen, Ville Vuorela)
27.-29.12. CCC, Hampuri (Otso Kassinen)
Talous
Valtaosa tuloista saatiin jäsenmaksuista ja lahjoituksista. Kannatustuotekaupan tuotto jäi hyvin pieneksi hiljaisen myynnin vuoksi. Varsinaisen toiminnan kulujen jäätyä budjetoitua vähäisemmiksi tilinpäätös oli reilusti ylijäämäinen. Taloudellinen tilanne oli läpi vuoden hyvä.