Kevätkokous - Toimintakertomus - Tilinpäätös - Pöytäkirja
Kevätkokouksessa voi vielä muokkailla
Electronic Frontier Finland - Effi ry:n toimintakertomus 2024
1. Yleistä
Effi jatkoi vuoden aikana asemassaan yhtenä johtavista asiantuntijoista tietoyhteiskuntaa koskevissa asioissa. Tämä näkyi mm. kutsuina erilaisiin kuulemistilaisuuksiin, kutsuina puhujiksi erilaisiin tapahtumiin ja lausuntopyyntöinä sekä lehdistön ja television laajana mielenkiintona. Myös useat yksityishenkilöt lähestyivät yhdistystä kysyen neuvoa Effin osaamisalaan liittyvissä asioissa.
Vuoden 2024 aikana yhdistyksen toimintaa kuormitti edelleen rahankeräysoikeudenkäynti.
2. Jäsenistö
Effin jäsenmäärä pysyi vakaana. Vuoden lopulla jäseniä oli noin 1200. Jäsenkunta pysyi edelleen erittäin miesvoittoisena.
3. Päätöksenteko ja yleinen toiminta
Hallitus piti vuoden aikana 9 kokousta sähköpostilistallaan tai videokonferenssissa. Fyysisiä kokouksia ei ollut.
Hallituksen puheenjohtajana toimi koko vuoden Leena Romppainen, varapuheenjohtajina Elias Aarnio ja Timo Karjalainen (sihteeri), sekä jäseninä Raoul Plommer, Sirpa Pöyhönen (rahastonhoitaja) ja Topi Toosi.
Yhdistyksen toiminnanjohtajana läpi vuoden 2024 toimi Tapani Tarvainen.
Yhdistyksen kevätkokous pidettiin Oulussa 4.5.2024.
Syyskokous järjestettiin läsnäkokouksena Helsingissä 16.11.2024.
3.1. Työryhmät
Yhdistyksellä on tietosuojaryhmä (perustettu 2020) ja tietoturvaryhmä (perustettu 2021). Tietoturvaryhmä on seurannut CRA:n ja NIS2:n kansallista implementointia.
4. Tiedotustoiminta
Tiedotustoiminta vuonna 2024 oli hiljaista. Yhdistys näkyi sosiaalisessa mediassa Mastodonissa, X:ssä (entinen Twitter) ja Facebookissa.
4.1. Jäsenistöön kohdistuva tiedotus
Vuonna 2024 jäsentiedotus oli vähäistä, aktivistit-listalla käytiin jonkin verran keskusteluita.
5. Vaikuttaminen poliittiseen päätöksentekoon
Effin edustajat osallistuivat aktiivisesti poliittiseen päätöksentekoon niin eduskunnassa kuin ministeriötasollakin.
Effi antoi eduskunnan valiokunnille ja ministeriöille ynnä muille tahoille runsaasti lausuntoja mm. EU:n lastensuojeluasetuksesta, EU:n tekoälyasetuksen toimeenpanosta, rajavartiolain muuttamisesta ja EU:n asetuksesta poliittisesta mainonnasta. Lisäksi Effi vastasi OKM:n hyvitysmaksukyselyyn.
Effin toiminnanjohtaja Tapani Tarvainen toimi myös Valtion tekijänoikeusasioiden neuvottelukunnan jäsenenä (kausi 2023-2027).
6. Kampanjointi
Yhdistys pyörittää kahta Tor exit -noodia.
7. Yhteistyöverkostot ja tapahtumat
7.1 Suomessa
Kotimaassa Effi on Open Knowledge Finlandin, Tekijänoikeudellisen yhdistyksen ja Suomen avoimien tietojärjestelmien COSSin jäsen sekä Jyrki Kasvin säätiön tukiyhdistyksen kannatusjäsen. Lisäksi Ihmisoikeusliiton ja kuluttajaliiton kanssa on tehty yhteistyötä soveltuvissa asioissa.
Effi osallistui muun muassa seuraaviin tapahtumiin:
18.5.2024 Finnish Internet Forum (Romppainen, Tarvainen)
7.1 Kansainvälisesti
Kansainvälisesti Effi jatkoi aktiivista toimintaa European Digital Rightsin (EDRin) jäsenenä. Lisäksi Effi on ICANNin Non-commercial Users Constituencyn (NCUC) ja Not-for-Profit Organizations Constituencyn (NPOC) jäsen sekä My Data Globalin jäsen.
Effi osallistui useisiin kansainvälisiin tapahtumiin, mm. seuraaviin:
18.—19.5.2024 EDRin vuosikokous Heraklion, Kreeta (Romppainen, Tarvainen)
17.—19.6.2024 EuroDIG Vilna, Liettua (Romppainen, Tarvainen)
15.—19.12.2024 Internet Governance Forum (Tarvainen)
9. Talous
Yhdistyksen varainhankinta jatkoi sinänsä vakaalla pohjalla vuonna 2024. Yhdistys saa tulonsa lähes yksinomaan jäsenmaksuista, joiden vuosittainen kertymä on pysytellyt vakaana jo useiden vuosien ajan.
Tilikausi oli kuitenkin erittäin vahvasti alijäämäinen. Yhdistyksellä oli koko tilikauden ajan yksi palkattu työntekijä, ja palkka- ja henkilöstökulut olivatkin suurin menokokonaisuus. Lisäksi taloutta rasittivat myös yhdistykseen kodistuvasta rahankeräysrikosjutusta koituneet kulut laki- ja konsultointipalveluista sekä hävityn oikeusjutun seuraamusmaksuista (menettämisseuraamus, yhteisösakko ja rikosuhrimaksu).
Yhdistys selviytyi kiristyneestä taloustilanteesta aiemmilta tilikausilta peräisin olevan ylijäämän turvin. Hallitus ryhtyi loppuvuonna myös säästötoimiin.
9.1 Rahankeräystutkinta ja -oikeudenkäynti
Yhdistys ja sen hallituksen jäseniä oli tutkinnassa epäiltynä rahankeräysrikoksesta vuodesta 2015. Minkäänlaisista varojen väärinkäytöksistä yhdistystä ei epäilty, vaan kysesssä on sama vanha asia: saako yhdistyksen sivuilla olla tilinumero ja tieto että yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia. Sivuilla on ollut teksti: "EFFI voi sääntöjensä mukaan ottaa vastaan lahjoituksia toimintansa tukemiseen. Niitä ei voi kuitenkaan vähentää esim. verotuksessa. Jos haluat lahjoittaa, käytännössä se tapahtuu helpoiten tilisiirtona yhdistyksen tilille: (tili poistettu tästä). Lähetä meili jasenasiat@effi.org niin saat viitenumeron pankkisiirtoa varten." Esitutkinta saatiin päätökseen vuonna 2020, syytteet nostettiin 2021, käräjäoikeuden käsittely oli 2021 ja tuomio annettiin 2022: Effille ja syytetyille tuomittiin rahankeräysrikoksesta sakkoa. Effi valitti käräjäoikeuden päätöksestä hovioikeuteen, jossa tapausta käsiteltiin vuonna 2024. Hovioikeuden ratkaisu annettiin 29.05.2024, käräjäoikeuden tuomiota ei muutettu. Yhdistys haki valituslupaa korkeimmalta oikeudelta 26.7.2024.
Tuoreimmat käänteet rahankeräysjutussa vuodelta 2025: Korkeimman oikeuden päätös olla myöntämättä valituslupaa annettiin 9.1.2025. Yhdistyksen ylimääräisessä kokouksessa 8.2.2025 päätettiin valittaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Valitus jätettiin toukokuussa 2025.
Rahankeräystutkinta ja oikeusprosessit ovat vieneet yhdistykseltä merkittäviä määriä aikaa ja rahaa sekä mahdollisesti aiheuttaneet mainehaittaa ja vaikeuksia saada aktiiveja.