Syyskokous - Hallitusehdokkaat - Toimintasuunnitelma - Talousarvio - Pöytäkirja

VALMIS - EI SAA ENÄÄ MUOKATA!

Electronic Frontier Finland - Effi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2019

1. Yleistä

Electronic Frontier Finland jatkaa toimintaansa vuonna 2019 aikaisemmin kehittyneiden mallien mukaisesti. Yhdistys toimii jatkossakin valppaana kansalaisten sähköisten oikeuksien puolustajana paikallisella, kansallisella, eurooppalaisella ja maailmanlaajuisella tasolla.

2. Jäsenistö

Jäsenhankintaa jatketaan aktiivisesti. Jäsenhankinnan perustan tulee muodostamaan tuloksekas toiminta, jonka mahdollisimman monet potentiaaliset jäsenet kokevat omakseen. Effi osallistuu järjestöesittelyihin mahdollisimman monessa kohteessa. Esittelyjä tuetaan tarjoamalla tarkoitusta varten koostettua materiaalipakettia aktiivisesti jäsenistölle. Tämänhetkinen materiaalipaketti: banderolli sekä rollup ja jaettavaksi Under Surveillance -sarjakuva, Sähköisen äänestyksen ongelmat -lehtinen, Internetin estot -lehtinen, Richard Stallmanin Oikeus lukea -essee sekä yhdistyksen esite.

3. Päätöksenteko ja yleinen toiminta

Yhdistyksen hallitus kokoontuu noin kaksi kertaa kuukaudessa sähköpostitse. Tämän lisäksi fyysisiä kokouksia pidetään vuoden aikana 3-4. Eri aihepiireille nimetään omat vastuuhenkilöt, jotka vastaavat toiminnastaan hallitukselle. Tarvittaessa hallitus voi nimetä myös tilapäisiä työryhmiä vastaamaan laajemmista hankkeista.

Yhdistyksen kannanottojen ja lausuntojen laatimisessa pyritään osallistamaan jäsenistöä mahdollisimman paljon.

4. Tiedotustoiminta

Effin tiedotustoiminta tulee jatkumaan pääasiassa nykyisellä linjalla.

Palveluissa, joiden käyttö edellyttää tietojen luovuttamista EU- ja ETA-alueiden ulkopuolelle, Effi keskittyy näkymiseen ja pyrkii hyödyntämään keskustelussa muita foorumeita.

Tiedotustoiminnan rungon muodostavat:

  • Lehdistötiedotteet ja muut julkiset kannanotot.
  • Kotisivu, jonne kerätään julkaistavat materiaalit.
  • Effin blogi, jonne kirjoitetaan pari kertaa kuussa.
  • Yhteisölliset mediat, kuten Twitter (@Effi_ry) (801 seuraajaa 24.11.2018) ja Effin Facebook-ryhmä (3152 jäsentä 24.11.2018).

Näiden lisäksi:

  • Effin IRC-kanava (IRCnet #effi).
  • Mahdollisuuksia uusien viestintäkanavien perustamiseen tutkitaan.
  • Yhteisöllisten medioiden käyttämistä parannetaan yhä.
  • Tuotetaan esittely- ja tiedotusmateriaalia paikallistason Effi-toimijoiden käyttöön.
  • Parannetaan tiedotusta suoraan puolueisiin.
  • Tuotetaan lyhyt video Effin perusesittelystä messu- ym. käyttöön.
  • Ylipäänsä videomateriaaleihin satsataan.

Painetut materiaalit:

  • Under Surveillance -sarjakuva
  • Sähköisen äänestyksen ongelmat -lehtinen
  • Yhdistyksen yleisesite
  • Oikeus lukea
  • Internetin estot

Laaditaan uutta materiaalia:

  • Suomennetaan the charter of rights and principles for the internet, http://internetrightsandprinciples.org/wpcharter/
  • Suomennetaan muita EDRin bookletteja, kuten
    • Kuinka Internet toimii
    • Aktivistin opas Brysselin sokkeloon
    • Miksi sananvapaudella on väliä?
    • Copyrightin kiusat
  • Kansalaisen tietosuojaopas
  • Lehtinen autojen GPS-seurannasta (eCall, Suomen tienkäyttömaksut)
  • Uudistetaan Effin yleisesite
  • Digitaalinen kuolinpesä
  • Tarroja

4.1. Jäsenistöön kohdistuva tiedotus

  • Riittävän usein ilmestyvä, sähköpostitse lähetettävä jäsentiedote.
  • Sosiaalista mediaa (Facebook ja Twitter) tehostetaan, tavoittavuus paranee.
  • Effi-Alert -sähköpostikirje välitöntä reagointia vaativiin tapahtumiin.
  • Wikin käyttöä lisätään, erityisesti siellä olevaa linkkilistaa.

4.2. Kotisivu-uudistus

Kotisivu-uudistus saadaan tuotantoon viimeistään tammikuussa 2019 ja tämän myötä sivuston sisällöntuotto helpottuu merkittävästi.

4.3. Vaalit

Vuonna 2019 on ainakin eduskunta- ja EU-vaalit. Pidetään näissä esillä Effille oleellisia teemoja. Päivitetään Effin hallitusohjelmatavoitelista. Mahdollisesti julkaistaan vaalikone.

5. Vaikuttaminen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon

Effi tulee jatkamaan aktiivista vaikuttamista lainsäädännön ja sen noudattamisen kehittämiseen sen kaikilla tasoilla, sekä puolueohjelmiin. Effillä on oma hallitusohjelmatavoitelista, jonka toteutumista seurataan aktiivisesti. Effi seuraa ja pyrkii vaikuttamaan myös yritysten ja muiden ei-valtiollisten toimijoiden Effin alaan liittyvään toimintaan.

Erityistä huomiota kiinnitetään seuraaviin:

  • uuden urkintalain eli verkkotiedustelulainsäädännön seuranta
  • EU:n tekijänoikeusdirektiivi
  • tekijänoikeusjärjestelmän, ja erityisesti hyvitysmaksujärjestelmän, kehitys ja siihen liittyvät lainsäädäntöhankkeet
  • teletunnistetietojen tallennusvelvollisuus ja muut urkintahankkeet
  • anonyymin viestintämahdollisuuden turvaaminen
  • julkishallinnon tietoyhteiskuntahankkeiden seuranta
  • nettisensuurihankkeiden seuranta
  • kansalaisten tiedonsaannin ja hallinnon avoimuuden edistäminen, avoin data
  • e-health-hankkeet, sähköinen potilasarkisto, sähköiset reseptit
  • standardit, avoimuus ja rojaltivapaus
  • sähköisen äänestämisen jatkosuunnitelmien seuranta
  • ruuhkamaksut ja liikenteenseurantajärjestelmät
  • sähköinen tunnistautuminen
  • esineiden internet
  • EU:n tietosuoja-asetus (GDPR)
  • julkisten palveluiden järjestämisessä käsiteltävän henkilötiedon ja yhtiöittämiseen liittyvien ongelmien seuranta

Lisäksi Effi ottaa aktiivisesti osaa suomalaiseen tietoyhteiskuntakeskusteluun sekä jatkaa seminaarien järjestämistä ajankohtaisista aiheista. Effi ottaa osaa resurssien rajoissa keskeisimpiin alan kansainvälisiin tapahtumiin, kuten ICANN-kokouksiin, Computers, Freedom and Privacy- ja RightsCon-konferensseihin, EuroDIGiin ja Internet Governance Forumiin, sekä Pohjoismaissa Free Society Conference and Nordic Summit -tapahtumaan ja Stockholm Internet Forumiin. Yhteistyötä muiden alan järjestöjen kanssa pyritään parantamaan.

5.1 Eduskunta

  • Luodaan ja ylläpidetään kontakteja kansanedustajiin
  • Pyritään vaikuttamaan kansanedustajien kantoihin Effille tärkeissä asioissa
  • Järjestetään eduskuntavierailu ja 1-2 yhteistapahtumaa

6. Kampanjointi

Perustetaan lisää Effin ylläpitämiä Tor-nodeja ja hankitaan niiden ylläpitoon rahoitusta.

7. Yhteistyöverkostot

Kansallisesti

Effi jatkaa yhteistyötä ja keskustelua ihmisoikeus-, sananvapaus-, tekijänoikeus- ja nuorisojärjestöjen kanssa, esimerkiksi Amnesty Internationalin, Ihmisoikeusliiton, Suomen PENin, Suomen standardoimisliiton ja Suomen Internet-yhdistyksen (ISOC Finland). Myös alan viranomaisvaikuttajien, kuten tietosuojavaltuutetun ja lapsiasiavaltuutetun, kanssa toimitaan jatkossakin aktiivisesti. Myös Open Knowledge Finlandin kanssa tehdään yhteistyötä mahdollisuuksien mukaan datan avoimuuden edistämiseksi.

Kansainvälisesti

Effi jatkaa aktiivista osallistumistaan European Digital Rightsin (EDRi) toimintaan, mitä kautta järjestöllä on suora tiedonhankinta- ja vaikutuskanava EU-tasolla. Effi pyrkii myös osallistumaan YK:n, erityisesti Internet Governance Forumin ja WIPOn tekijänoikeuskomitean toimintaan. Effi on ICANNin GNSO:n (Generic Names Supporting Organization) Non-Commercial Stakeholder Groupin (NCSG) ja sen osastojen Non-Commercial Users' Constituencyn (NCUC) ja Not-for-Profit Organizations' Constituencyn (NPOC) jäsen.

8. Paikallistoiminta

Paikallistoimintaa tarvitaan enemmän ja sitä kehitetään ja tuetaan. Eri puolilla Suomea on ollut paikallistoimintaa. Pyritään jatkamaan, tukemaan ja kehittämään toimintaa erityisesti Oulussa, pääkaupunkiseudulla, Turussa, Jyväskylässä ja Tampereella. Tapahtumiin on lainattavissa yhdistyksen materiaalipaketti.

9. Talous

Yhdistyksen talous perustuu ensisijaisesti jäsenmaksutuloihin. Tämän lisäksi järjestö yrittää saada rahoitusta myös mahdollisilta yhteistyökumppaneilta sekä kansainvälisiltä säätiöiltä. Effi jatkaa myös jäsentuotteiden, kuten T-paitojen, myyntiä. Tuotevalikoimaa laajennetaan mahdollisuuksien mukaan. Myös yrityslahjoitusten ja julkisen rahoituksen mahdollisuuksia selvitellään.

Vuonna 2019 tavoitteena on, että yhdistyksellä on 1-2 osa-aikaista työntekijää. Lisäksi ostetaan tarvittaessa palveluita ulkopuolisilta, mm. graafista suunnittelua.

Jos uusi rahankeräyslaki tulee voimaan, järjestetään pienkeräys. Jos ei tule, haetaan rahankeräyslupaa.

10. Ekskursiot

Effi järjestää vierailuja yhdistyksen toimialueeseen kuuluviin kohteisiin, esim. Kansalliskirjastoon, alan yrityksiin ja tekijänoikeusjärjestöihin.

11. Ville Oksasen muistopalkinto

Perustetaan työryhmä Ville Oksasen muistopalkinnon toteuttamiseksi.

12. Tapahtumat

Kevätkaudella järjestetään ainakin yksi yhteistyötilaisuus eduskunnan ja tietosuojavaltuutetun toimiston kanssa. Osallistutaan Euroopan tietosuojapäivään ja kansainväliseen Freedom not Fear -teemapäivään. Isoveli-palkinnot jaetaan. Järjestetään yhdistyksen aihepiiriin liittyviä video- ja keskusteluiltoja. Lisäksi mahdollisesti osallistutaan pienempiin tapahtumiin ympäri Suomea.

Kaikille jäsenille avoimia pienimuotoisia temaattisia tapahtumia järjestetään tarpeen ja kiinnostuksen mukaan, myös yhteistyössä muiden tahojen (esim. Suomen Internet-yhdistys, Open Knowledge Finland) kanssa.

Yhdistyksen kevätkokous ja mahdollinen oheistapahtuma järjestetään huhti-kesäkuussa ja syyskokous loka-joulukuussa.

13 Koulutus

13.1 Oma koulutustoiminta

Järjestetään yksin tai yhdessä muiden soveltuvien järjestöjen kanssa ainakin yksi koulutustapahtuma, tavoitteena saada lisää aktiivisia ihmisiä mukaan toimintaan.

13.2 European Summer School on Internet Governance

Tarjotaan jäsenistölle mahdollisuutta hakea sponsorointia European Summer School on Internet Governanceen https://eurossig.eu/eurossig/.